24.1.2014

Vuoden 2013 kakkuja

Viime vuonna tuli kyllä leivottua kakkuja, mutta eivätpä sitten päätyneet tänne blogiin. Täytyy yrittää tänä vuonna päivittää blogia vähän paremmin...




















25.12.2012

Jouluherkkuja

Minusta on kiva antaa jouluna itse leivottuja lahjoja. Glögikakku kuuluu perinteisiin, samoin kuin karkit, tosin aikaisemmin olemme antaneet lähinnä suklaita. Tänä vuonna halusin kokeilla fudgea, daimia ja muita toffeita. Osa onnistui, osa vaatii vielä harjoittelua... Monena jouluna olen myös miettinyt, että olisi kiva antaa ihmisille piparkakkutaloja ja netistä löytyykin vaikka mitä ihanuuksia ja upeasti koristeltuja luomuksia. En ole aikaisemmin tullut sinuiksi pikeerin kanssa, mutta nyt se onnistui ja piparkakkutalot myös, joten eiköhän tämäkin osa-alue saa jatkoa.

Oikein hyvää joulunaikaa kaikille!
 
Piparimökki ja -koirankopit

daimia, omakehitelty fudge, kermatoffee, pistaasifudge

Glögikakku
 

1.12.2012

piparkakkukilpailuun

Tänä vuonna jouduimme luopumaan perinteeksi muodostuneesta Harry Potter -teemasta. Jostain kumman syystä näitä leipomuksia ei voi aloittaa ajoissa... Päädyimme sitten, että vanhemman pojan aiheeksi tuli Karvinen ja nuorempi halusi jollain tavalla anglian mukaan. Vaikka tämä onkin periaatteessa kilpailu, niin kyseessä on kuitenkin hyväntekeväisyys ja sen puolesta on ihana osallistua. Ja vaikka aloittaminen meneekin aina viime tippaan, niin on kiva keksiä jotain muuta. tosin ensi vuonna ajattelin kokeilla ihan perinteistä talomallia :)

 
Minä avustin Karvisessa ja peitossa, muut ovat pojan itsensä tekemää.

 
Tässä avustin myös hieman marsipaanihommissa :)

elämä on yhtä teatteria

30 years of laughter and tears. Kaveri halusi tarjota työporukan pikkujouluissa kakkua kolmekymppisten kunniaksi. Nappasin idean kirjaimellisesti sankarin kädestä, jossa on tatuointi kyseisellä aiheella (ruusu ja teatterinaamiot).

 
 


Angry birds possu

Viime vuonna kirjoileva siili, tänä vuonna bad piggies. Angry Birdseistä possu oli siis toiveena ja halusin tehdä tytön. Koska kuningas-posssu löytyy jo, niin siitä versioitu tämä prinsessa. Täytteenä pitkästä aikaa mansikkamousse. Kruunu on suihkittu säihkyväksi kultaisella elintarvikespraylla.


 
Synttärionnittelut Sofialle!


kuivakakkuja joulumyyjäisiin


Halloween-kurpitsa

Halloweenia ei meillä sen enempiä vietetä, mutta kestitsin yhden kokouksen kotonani ja kun sattui juuri Pyhäinpäiväksi, niin tein tarjolle kurpitsakakun. Sisältö ei muistu mieleen, mutta samoilla linjoilla varmaan mentiin mitä yleensäkin...