25.12.2012

Jouluherkkuja

Minusta on kiva antaa jouluna itse leivottuja lahjoja. Glögikakku kuuluu perinteisiin, samoin kuin karkit, tosin aikaisemmin olemme antaneet lähinnä suklaita. Tänä vuonna halusin kokeilla fudgea, daimia ja muita toffeita. Osa onnistui, osa vaatii vielä harjoittelua... Monena jouluna olen myös miettinyt, että olisi kiva antaa ihmisille piparkakkutaloja ja netistä löytyykin vaikka mitä ihanuuksia ja upeasti koristeltuja luomuksia. En ole aikaisemmin tullut sinuiksi pikeerin kanssa, mutta nyt se onnistui ja piparkakkutalot myös, joten eiköhän tämäkin osa-alue saa jatkoa.

Oikein hyvää joulunaikaa kaikille!
 
Piparimökki ja -koirankopit

daimia, omakehitelty fudge, kermatoffee, pistaasifudge

Glögikakku
 

1.12.2012

piparkakkukilpailuun

Tänä vuonna jouduimme luopumaan perinteeksi muodostuneesta Harry Potter -teemasta. Jostain kumman syystä näitä leipomuksia ei voi aloittaa ajoissa... Päädyimme sitten, että vanhemman pojan aiheeksi tuli Karvinen ja nuorempi halusi jollain tavalla anglian mukaan. Vaikka tämä onkin periaatteessa kilpailu, niin kyseessä on kuitenkin hyväntekeväisyys ja sen puolesta on ihana osallistua. Ja vaikka aloittaminen meneekin aina viime tippaan, niin on kiva keksiä jotain muuta. tosin ensi vuonna ajattelin kokeilla ihan perinteistä talomallia :)

 
Minä avustin Karvisessa ja peitossa, muut ovat pojan itsensä tekemää.

 
Tässä avustin myös hieman marsipaanihommissa :)

elämä on yhtä teatteria

30 years of laughter and tears. Kaveri halusi tarjota työporukan pikkujouluissa kakkua kolmekymppisten kunniaksi. Nappasin idean kirjaimellisesti sankarin kädestä, jossa on tatuointi kyseisellä aiheella (ruusu ja teatterinaamiot).

 
 


Angry birds possu

Viime vuonna kirjoileva siili, tänä vuonna bad piggies. Angry Birdseistä possu oli siis toiveena ja halusin tehdä tytön. Koska kuningas-posssu löytyy jo, niin siitä versioitu tämä prinsessa. Täytteenä pitkästä aikaa mansikkamousse. Kruunu on suihkittu säihkyväksi kultaisella elintarvikespraylla.


 
Synttärionnittelut Sofialle!


kuivakakkuja joulumyyjäisiin


Halloween-kurpitsa

Halloweenia ei meillä sen enempiä vietetä, mutta kestitsin yhden kokouksen kotonani ja kun sattui juuri Pyhäinpäiväksi, niin tein tarjolle kurpitsakakun. Sisältö ei muistu mieleen, mutta samoilla linjoilla varmaan mentiin mitä yleensäkin...

30.10.2012

Lentävä hevonen

Meidän perheen prinsessa juhlisynttäreitään ja monen vaihtoehdon jälkeen toivoi Ariel-kakkua. Tarkoituksena oli tehdä Barbie-kakku, jossa kakku on hameena. Aamulla kun aloitin koristelun, tajusin, että kakkuhan on aivan liian pieni, jotta siihen voisi barbien laittaa. Pikainen suunnitelmien muutos ja yhteistuumin tytön kanssa päädyttiin yksisarviseen. Mutta kun kiireessä tekee, niin sarvi jäi puuttumaan, joten kakkuun tuli sitten vain siivellinen hevonen... Mutta hyvin kelpasi sekin :)

Angry Birdie

Kaverini nuorimmainen tyttö täytti 2-vuotta ja synttärisankarin lemppari on tällä hetkellä Angry Birds. Hahmoihin kun on tullut tyttöjäkin, niin sellaista toivottiin. Näitä muotoon tehtyjä vihaisia lintuja on näkynyt monessakin blogissa ja sitä halusin minäkin kokeilla. Sisällä sama suklaa-hillo-täyte kuin edellisessäkin kakussa, päällinen marsipaania.




 
Itse en päässyt juhliin osallistumaan, mutta hauskaa kuulemma oli...
Onnea Jaalalle!

Kakkua koiran kunniaksi

Halusin leipoa kakkua kasvatinomistajalleni koiransa hienosta menestyksestä ja valioitumisesta. En sen enempiä vaivannut päätäni koristelulla. Kakun sisällä on maitosuklaamousse (sulatettua suklaata kermavaahtoon) ja mustikka-mansikka-mustaherukkahilloa, kostutus appelsiinimehulla. Ja täytyy sanoa, että tämä oli aivan mielettömän hyvänmakuinen kakku :)

30.9.2012

Titi-Nalle ja Tomi Traktori

Viime vuonna Autot-elokuvaa ja tälle vuodelle uudet hahmot. Mikael juhlisti 3-vuotis syntymäpäiviään Titi-Nallen ja Tomi Traktorin voimin!

Sisällä suklaamousse ja sipaisu kuningatar-hilloa. Päällinen vaahtokarkkimassaa.

Tässä kakussa sisällä perinteinen mansikkamousse ja päällä marsipaania ja pursotukset vispikermaa.

Hauskat synttärionnittelut Mikealille!

Kasipallo

Viime vuonna tein siskolle synttärikakuksi biljardipöydän ja tänä vuonna päädyin yhteen palloon :) Kakku oli ihan ex tempore -juttu, koska halusin kokeilla charlotte russe tyylistä kakkua. Ja ensimmäisen kokemus oli ihan onnistunut. Peruskääretorttupohja, johon hilloa väliin. Sisälle suklaamousse. Ladoin kääretorttupaloja vielä pohjalle (kasausvaiheessa siis päälle), jotta siitä tuli enemmän kakkumainen ja omaan makuuni helpommin leikattava/käsiteltävä.


Muutama vaihekuva:

 Kakun päällystin vielä voicremellä, jotta kolot peittyisi ja kakun pinnasta tulisi tasaisempi.


24.7.2012

Prinsessa Ruusunen

Blogini on ollut myös hieman kesälaitumilla, joten päivitykset laahaavat perässä. Kummitytöllä oli syntymäpäivät jo toukokuussa... Toiveena oli Disneyn prinsessat, joista valikoin kakun päälle suurimman suosikin, Prinsessa Ruususen.



Onnea kummitädin prinsessalle!

Pokemon-pallo

Vanhimman pojan luokkakaverille pyydettiin Pokemon-aiheista kakkua. Pikaisella varoitusajalla mentiin, joten sen enempiä koristeita ei ollut aikaa tehdä, mutta Pokemon-pallo oli helppo toteuttaa.



Onnea Axille!

Kakunkoristeita

Siskoni lopetti työt ja halusi tarjota työkavereilleen kakkua. Koristeen toivottiin olevan pirullinen, mutta ystävällinen :) Tein myös kakunkin, mutta sisko laittoi koristeet itse paikalleen, joten kuva koko kakusta toivottavasti jossain vaiheessa.



Toinen kakunkoriste meni miehen Ranskassa asuvalle serkuntytölle, joka oli perheineen käymässä Suomessa sukuloimassa. Haisuli on kuulemma lempihahmo Muumeissa.

Suomi-Ruotsi

Menin ystäväni kanssa koiranäyttelyreissulle Ruotsiin ja halusimme yhteistyönä viedä kakkua tuliaisiksi ja kiitokseksi. Kakun teki Marika ja minä koristeet. Sisällä suklaa- ja minttusuklaatäyte, ja kakku oli aivan uskomattoman hyvää!


Rippikakkuja

Minulla on heinäkuussa ollut kesäapuna koirien kanssa Minka, jonka konfirmaatiojuhlaan haluttiin kakkua. Pinkkiä ja koiria eli tassuja taas :) Ristien tekemiseen olisin toivonut muotin, mutta sellainen oli mielestäni liian kallis, varsinkaan kun käyttökertoja ei välttämättä tule montaa. Siksi päädyin tekemään ihan pelkistetyt ristit vapaalla kädellä.


Kukissa hieman kimalletta


Angry Birds

Pääsinpä minäkin tekemään vihaisia lintuja... Lastemme pikkuserkku täytti 6 vuotta ja synttärien teemana Angry Birds. Toiseen kakkuun linnut ja toisesta tein possun.




Onnea Atte!

Luistelijatytölle

10-vuotta täyttävä Saara harrastaa taitoluistelua ja kun myös koira-aihetta toivottiin kakkuun, syntyi tällainen. Olen jo pitkään halunnut tehdä koirantassuja ja kokonaisuuteen olen enemmän kuin tyytyväinen.




Onnea Saaralle :)

29.5.2012

Polle-kakkua kummitytölle

Polle kakun aiheena on todella ihana ja tätä kakkua oli kiva tehdä. Ja tähän kakkuun olin kaikin puolin todella tyytyväinen, siitä tuli juuri sellainen kuin olin ajatellut. Minulla on ostettu ruoho-liekki-muotti, mutta se ei kyllä toiminut alkuunkaan. Päädyin sitten leikkelemään nurmikon vapaalla kädellä ja luulenpa, että lopputulos oli parempi kuin mitä muotilla olisi ollut.



ONNEA SONJALLE!

Kakkua vuoden voitokkaille

Tänäkin vuonna sain tehdä kakkua tarjolle oman rotuni vuosikokoukseen, jossa palkittiin viime vuoden voitokkaimmat näyttelyssä kävijät. Aiheista oli suht helppo lähteä miettimään kakun koristelua, olihan niminä Helmi ja Lego. Oman koirani virallinen nimi ja Dinah Mite ja sen voi mieltää parillakin eri tavalla. Olisi ollut ihana "laittaa" dynamiittipötkö räjähtämään ja ympärille timantteja.

Tein viime vuonna tällaisen kakun ja silloin ruusukkeiden teko tuntui helpolta. Nyt en saanut rypytyksiä onnistumaan mieleni mukaan, mutta ihan ok lopputulos silti. Korurasiasta olisin halunnut koristeellisemman ja sellaisen, jossa kansi olisi raollaan ja sisällä helminauha sekä muita koruja. Aika ja ajatus eivät olleet kohdillaan, mutta onpahan jotain mitä voi kokeilla myöhemmin. Sisällä oletettavasti mansikkarahka.



Legopalikka oli helppo ratkaisu, mutta tekninen toteutus hieman kömpelö. Nyt en enää muista mikä kaikki aiheutti harmaita hiuksia, mutta palikan nupit ovat aivan liian isot kakun kokoon nähden.



Tytär heräsi yöllä kun tein kakkuja, mutta meni kanssani takaisin nukkumaan kun homma oli valmis. Aamulla herättyäni löysin tytön sohvalta ja kun otin kakkuja esiin pakkaamista varten huomasin toisessa päässä hyvät hampaanjäljet. Koemaisto oli tehty ja kakku toivottavasti hyväksi todettu :)



Dynamiittipötkö on kääretorttu kirsikkahillotäytteellä. Päällinen ja muut koristelu marsipaania ja sokerimassaa, sytytyslanka on Snören-lakunauha. Dinah Mite -kyltin kanssa oli vaikea arvioida kääretortun paksuutta, joten se kuivui hieman väärin.





Synttärikakkuja

Kaverin tytölle Kiroileva siili



Kummitytölle Helinä-keiju


 
Kälyn tyttärelle Tuhkimo-kakku



Ja Mörkö-kakku miehen serkun pojalle.



Kakkukoristeita

Blogi on viettänyt hiljaiseloa alkuvuoden, jostain syystä en ole vain saanut aikaiseksi laittaa kuvia tänne. Täytyy yrittää ottaa itseään niskasta kiinni, kakkuja on kuitenkin leivottu ihan tavalliseen tapaan.

Tässä kakkukoristeita kaverini isän 60-vuotis kakkuihin. Aluksi oli tarkoitus tehdä myös kakut, mutta koska ne olisi pitänyt saada kuljetettua täältä muutaman sadan kilometrin päähän, päädyimme tähän. Ja hyvä niin, helpotti omaa oloa kummasti... Synttärisankarin raviharrastuksen toivottiin näkyvän kakuissa.