29.5.2012

Polle-kakkua kummitytölle

Polle kakun aiheena on todella ihana ja tätä kakkua oli kiva tehdä. Ja tähän kakkuun olin kaikin puolin todella tyytyväinen, siitä tuli juuri sellainen kuin olin ajatellut. Minulla on ostettu ruoho-liekki-muotti, mutta se ei kyllä toiminut alkuunkaan. Päädyin sitten leikkelemään nurmikon vapaalla kädellä ja luulenpa, että lopputulos oli parempi kuin mitä muotilla olisi ollut.



ONNEA SONJALLE!

Kakkua vuoden voitokkaille

Tänäkin vuonna sain tehdä kakkua tarjolle oman rotuni vuosikokoukseen, jossa palkittiin viime vuoden voitokkaimmat näyttelyssä kävijät. Aiheista oli suht helppo lähteä miettimään kakun koristelua, olihan niminä Helmi ja Lego. Oman koirani virallinen nimi ja Dinah Mite ja sen voi mieltää parillakin eri tavalla. Olisi ollut ihana "laittaa" dynamiittipötkö räjähtämään ja ympärille timantteja.

Tein viime vuonna tällaisen kakun ja silloin ruusukkeiden teko tuntui helpolta. Nyt en saanut rypytyksiä onnistumaan mieleni mukaan, mutta ihan ok lopputulos silti. Korurasiasta olisin halunnut koristeellisemman ja sellaisen, jossa kansi olisi raollaan ja sisällä helminauha sekä muita koruja. Aika ja ajatus eivät olleet kohdillaan, mutta onpahan jotain mitä voi kokeilla myöhemmin. Sisällä oletettavasti mansikkarahka.



Legopalikka oli helppo ratkaisu, mutta tekninen toteutus hieman kömpelö. Nyt en enää muista mikä kaikki aiheutti harmaita hiuksia, mutta palikan nupit ovat aivan liian isot kakun kokoon nähden.



Tytär heräsi yöllä kun tein kakkuja, mutta meni kanssani takaisin nukkumaan kun homma oli valmis. Aamulla herättyäni löysin tytön sohvalta ja kun otin kakkuja esiin pakkaamista varten huomasin toisessa päässä hyvät hampaanjäljet. Koemaisto oli tehty ja kakku toivottavasti hyväksi todettu :)



Dynamiittipötkö on kääretorttu kirsikkahillotäytteellä. Päällinen ja muut koristelu marsipaania ja sokerimassaa, sytytyslanka on Snören-lakunauha. Dinah Mite -kyltin kanssa oli vaikea arvioida kääretortun paksuutta, joten se kuivui hieman väärin.





Synttärikakkuja

Kaverin tytölle Kiroileva siili



Kummitytölle Helinä-keiju


 
Kälyn tyttärelle Tuhkimo-kakku



Ja Mörkö-kakku miehen serkun pojalle.



Kakkukoristeita

Blogi on viettänyt hiljaiseloa alkuvuoden, jostain syystä en ole vain saanut aikaiseksi laittaa kuvia tänne. Täytyy yrittää ottaa itseään niskasta kiinni, kakkuja on kuitenkin leivottu ihan tavalliseen tapaan.

Tässä kakkukoristeita kaverini isän 60-vuotis kakkuihin. Aluksi oli tarkoitus tehdä myös kakut, mutta koska ne olisi pitänyt saada kuljetettua täältä muutaman sadan kilometrin päähän, päädyimme tähän. Ja hyvä niin, helpotti omaa oloa kummasti... Synttärisankarin raviharrastuksen toivottiin näkyvän kakuissa.